TERVETULOA METSÄTIEN KENNELIN KOTISIVUILLE!

Kennelimme sijaitsee pohjoisessa keski-suomessa, Pihtiputaalla. Olemme koirien kanssa monipuolisesti harrastava perhe. Harrastamme metsästystä sekä seisovien-, ajavien- että hirvikoirien kanssa. Metsästysajan ulkopuolella harrastamme mm. agilityä, tokoa, mejää, näyttelyitä ja valjakkohiihtoa. Joitain lajeja harrastamme vain omaksi iloksemme, mutta useimmissa myös kilpailemme. Koirat ovat meille koko perheen elämäntapa ja moni asia elämässämme on järjetetty koirien ehdoilla.

 

Kasvattajakurssin suoritti ja kasvattaja sitoumuksen allekirjoitti Marjaana vuonna 2004, samana vuonna on myönnetty kennelnimemme “Metsätien”. Ensimmäisen pentueen olemme kasvattaneet kuitenkin jo 1998. Pentue oli karjalankarhukoiria ja tästä pentueesta meillä oli kotona  Jaki, joka eli 14.5 vuotiaaksi. Tällä hetkellä kennelin omistaa siis virallisesti Marjaana, mutta karhukoirat ja ajokoirat ovat Riston "juttu", niihin liittyen kannattaa siis ottaa yhteyttä isäntään.  Käytämme kasvatuksessamme paljon sijoitus-, yhteisomistus-, ja leasingkoiria sillä emme halua kasvattaa laumaa kotona niin suureksi ettemme pysty siitä huolehtimaan tarpeeksi hyvin. Meillä ei pidetä takaovea auki vaan kun meille koira tulee se liittyy laumaamme jäädäkseen meiltä myös eläkkeelle. Koira tulee meille aina ensisjijaisesti perheenjäseneksi. Olemme järjestäneet koirillemme tiloja myös niin että mikäli konflikteja tulee pystymme erottamaan koirat toisistaan ilman että kenestäkään tarvitsee luopua. Toistaiseksi kaikki koiramme ovat kuitenkin tulleet keskenään toimeen.

 

Meillä molemmilla on aina ollut kotona koiria. Ensimmäinen oma koira oli Riston 80-luvun lopulla ostama englanninspringerspanieli narttu Fag-Ick Dolly Parton “Rita1″. Rita oli varsinainen persoona, sen mökötyksiin ja mykkäkouluihin sai kyllä taatusti tottua jokainen sen lähellä ollut ihminen ja eläin. Valitettavasti Ritan elämä päättyi aivan liian varhain sen syötyä vahingossa noin parin vuoden ikäisenä rotanmyrkkyä. Spanieli oli kuitenkin tehnyt kolon elämäämme, joten joukkoon liittyi aika pian Rita 2 Fag-Ick Samantha. Rita 2 mukana hiipi metsästys myös Marjaanan harrastus listalle. Pikku hiljaa Rita lisäsi harrastuksiimme ensin koiranäyttelyt (joissa ei koskaan pärjätty, mutta viihdyimme loistavasti), perässä seurasivat agility ja tottelevaisuuskokeet. Olimme jääneet koiraharrastukseen koukkuun.

Vuonna 1996 pitkän harkinan jälkeen meille saapui karjalankarhukoira narttu Huhtian Jatta. Jälkikäteen olemme naureskelleet kuinka pelkäsimme ottaa noin isoa koiraa :). Jatta kuitenkin meille tuli ja vei meitä syvemmälle koirien maailmaan. Kiersimme Jatan kanssa menestyksekkäästi näyttelyitä, tutustuimme karhunhaukkutaipumuskokeisiin ja hirvikokeisiin. Ensin meistä hirvituomarikortin suoritti Risto ja jonkun ajan perästä myös Marjaana, joka on myös karhutuomari. Jatta synnytti ensimmäisen kasvattamamme pentueen vuonna 1998. Aika pian pentumisen jälkeen Jatan tila alkoi heiketä huimalla vauhdilla. Käytimme Jattaa lääkärillä jos toisellakin ja hoitoa saimme jos minkälaiseen diagnoosiin, mutta kipinä Jatan silmissä hiipui hiipumistaan. Oli aivan kamalaa katsoa kuinka nuori ja elinvoimainen koira luisui jonnekkin tyhjyyteen. Viimein diagnoosi oli imusolmukesyöpä ja ainoa tehtävä asia oli päästää Jatta pois. Se oli Rita1 traakisen kuoleman jälkeen toinen kova paikka elämässämme koirien parissa. Olimme kuitenkin jättäneet Jatan pentueesta itsellemme Jakin, joten karhukoira perheeseemme kuitenkin jäi.

Aika pian huomasimme, että meillä alkaa olla vajausta koiralaumassamme. Yhden spanielin kun on aika hankala revetä sekä sorsametsälle, että agilitykilpailuihin samana päivänä. Riston veljellä oli paikka koiralle, mutta aikaa sen kouluttamiselle ei ollut. Niinpä päädyimme ottamaan yhteisen koiran englanninspringerspanielin Hightide’s Donna Summerin eli Donnan. Jälkikäteen mietittynä oli uskomatonta miten hyvin Donna sopeutui elämäänsä kahdessa kodissa. Se tuli aina meille häntä heiluen ja tuntui unohtavan edellisen paikkansa samantien, samoin kuin myös lähti meiltä. Koska Donnan kanssa meillä oli jo tietoa koiran kouluttamisesta hieman eri tavalla kuin Ritan kanssa pääsimme kokeilemaan ja kisailemaan jälleen uusiin lajeihin. Donnan kanssa kävimme niin spanieleiden taipumuuskokeissa, -metsästyskokeissa, kuin jälkikokeissakin. Donnan mukana myös kipinä koirien kasvattamiselle syttyi. Donnan myötä Marjaana myös suoritti agilitynkoulutusohjaaja kurssit sekä agility- ja hirvikokeiden koetoimitsija kurssit. Tilausta suorittaa myös samat kurssit tottelevaisuus puolelle oli, mutta aika alkoi loppua kalenterista ja niistä haaveista luovuttiin.

2001 oli vuosi jolloin oli aika ottaa laumaamme uusi koira Ritan tullessa jo kymmenen vuoden ikään. Tähän asti koiramme olivat olleet miesten nimissä ja oli aika Marjaanan ottaa se ensimmäinen oma koira. Spanielit oli karsittu pois karvansa takia. Kahden koiran trimmaaminen näyttelyihin töiden jälkeen ei enää jaksanut houkuttaa. Etsinnässä oli siis lyhytkarvainen koira jolla pystyy harrastamaan melkein mitä vaan ja joka on tarpeaksi iso ettei pitkien ihmisten tarvitse olla sen kanssa polvillaan, ja tietysti se metsästäminen… Pitkien pohdintojen jälkeen meille saapui ensimmäinen weimarinseisoja narttu, Woodsman’s Starlet syksyllä 2001. Rakastuin weimareihin niin sydänjuuriani myöten, että tiesin weimarin olevan se rotu jonka parissa olen niin pitkään kuin vaan koiramaailma jaksaa kiinnostaa. Stara toi jälleen lisää koiraharrastukseemme, kun lisäsimme siihen Staran myötä kanakoirienerikoiskokeet. Staran kanssa treenailimme myös vesipelastusta ja omaksi iloksemme hiihtelimme talvisin. Starassa olisi ollut potkua myös kilpailemaan sekä vepessä, että valjakkohiihdossa, mutta jälleen kerran jouduimme toteamaan, että työt häiritsevät harrastamista;-) Sittemmin Stara, kuten myös karhukoiramme Jaki ovat jo poistunut vahvuudesta ja uudet sukupolvet vievät meitä nykyään seikkailusta toiseen niin käytännönmetsällä kuin näyttelyissä ja kokeissakin. Nämä kaksi vanhaa koiraa ovat kuitenkin ne jotka tulemme varmasti muistamaan siellä dementa osastolla.

Kääpiöpinserit ovat tulleet kenneliimme vähän hiipien ja ei niin suunnitelmallisesti. Ensimmäinen kääpiöpinseri Hippi meille tuli lasten kaveriksi ja emännälle agilitykoiraksi. Etsin koiraa nimenomaan näihin tarkoituksiin, mutta lupasin käyttää myös näyttelyissä jos koirasta siihen olisi. En olisi ikinä arvannut mihin tuon pienen pippurin kanssa joudun. Siitä tuli yksi Suomen menestyneimmistä kääpiöistä, luoneeltaan mukava perhekoira joka oli perusterve.  Kääpiöiden kasvattaminen hiipi kenneliimme siis vähän varkain. Sittemmin rotu on kaikessa ärsyttävyydessään vienyt totaalisesti mukanaan. Kääpiöpinseri, totisesti iso koira pienessä paketissa, niin ärsyttävä pikku piski joka osaa olla maailman rakastettavin otus :)

Suomenajokoiria meillä ei ollut koskaan itsellämme ollut, mutta olimme olleet osakkaina ajokoirassa jo useamman vuoden, sillä pidämme ajokoiralla metsästämisestä. Kun sitten osaomistuskoiramme sairastui vakavasti ja piti lopettaa päätimme että seuraava koira saa jäädä meille kotiin. Niimpä vuonna 2013 meille muutti Furumossen's Voitto, mukava ja todella varhaiskypsä ajokki.

Viimeisin meille pesinyt rotu on karkeakarvainen Slovakianseisoja. Olin ihallut rotua jo vuosikaudet ja jonottanutkin yhdestä kennelistä Ruotsista koiraa monta vuotta, mutta pentua ei vain kuulunut. Sitten vahingossa huomasin Belgiaan suunnitteilla olevan pentueen aiemman varaukseni tyttärelle. Yhteys Belgiaan ja meille muutti ensimmäinen Slovaki Nadia van 't weimeland vuonna 2014. Myös tämä rotu on vienyt mennessään totaalisesti.

Weimareiden kasvattaminen on se meidän juttu ja myös kääpiöiden kasvattaminen on vienyt mukanaan.

Tekstiä muokattu 9.4.2016

Aika kuluu ja asiat muuttuu.. Tänä päivänä harrastamme koiriemme kanssa vakavammin enää näyttelyitä, metsästystä ja käyttökokeita. Agility, mejä, toko jne ovat kyllä edelleen osana koiriemme arkea, mutta niissä emme juurikaan enää kilpaile. Lapsiperheen arki höystettynä pitkillä työpäivillä syö väkisinkin aika- ja voimavaroja ja joistain asioista on vain luovuttava. Syksyt kuluvat isolta osin kasvattien kanssa koulutus- ja metsästysretkiä tehden.

Kasvatusrintamalla olemme kokeneet melkoisia takaiskuja jo useamman vuoden. Siemennykset ja lentäen astutusreissuilla käynnit ovat pudottaneet pentuekoot todella pieniksi, mutta emme halua silti antaa periksi vaan aiomme jatkossakin panostaa uroksiin silläkin uhalla että kasvattaminen käy nykyään kukkaron päälle melko kipeästi. Nyt meillä on kyllä kasvamassa hienoja uroksia ihan omaakin tuotantoa joten toivotaan että jatkossa astutusmatkatkin hieman lyhenisivät. Olen myös syystä ja toisesta joutunut luopumaan useammasta hienosta sijoitusnartusta, mutta jokaisen kohdalla olen katsonut sen järkevimmäksi vaihtoehdoksi. 

Koirakantammekin on hieman muuttunut muutamassa vuodessa. Stara ja Jaki poistuivat vahvuudesta molempien ollessä yli neljätoista vuotiaita. Turo jäi auton alle kymmenen vuotiaana kesken metsästyskauden mikä oli iso iso menetys. Onneksi kerkesimme saada laumaamme tyttärensä Piitun joten mustavalkoinen laumastamme edelleen löytyy. Piitu onkin nyt laumamme kuopus eikä uutta koiraa ole nyt ihan  hetkeen suunnitteilla ottaa. Tilanne voi tosin muuttua piankin jos eteen tulee se "pakko saada" tapaus.. 

-29.6.2018