IILIJÄRVEN PIITU "Piitu"

Piitu on oman uroksemme Turon tytär. Koska Turo oli jo yhdeksän vuotias kun Piitu syntyi oli aika ottaa laumaamme uusi karhukoira kasvamaan ja mikäpä sen parempi valinta kuin oman, hyväksi tiedetyn uroksen jälkeläinen. Piitun emää ei ole juuri metsällä tai kokeissa käytetty, samoin kuin emänemää. Emänemän tiedämme kuitenkin toimivaksi koiraksi ja kun  sukutaulussa kaikki muut ovat vähintäänkin muoto-, suurin osa käyttövalioita, on meillä usko Piitun kykyihin ja taustoihin kova. Nähtäväksi jää millaiset ominaisuudet tytölle kehittyy. Toivomme että Piitu olisi perinyt molemmilta vanhemmiltaan ainakin kovan haukkutiheyden.

Ensimmäisten kokemusten myötä Piitu vaikuttaa vilkkaalle ja vahvahermoiselle pennulle. Tästä on kiva alkaa työtämään uutta metsästyskaveria seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Saattaapa Piitua kehissäkin nähdä jos kehitys jatkuu samanmoisena 🙂

Ensimmäisenä syksynään Piitu alkoi toimia vakuuttavasti vasta hirvilupien loputtua, joten kaatoja sille ei vielä saatu, mutta vallan lupaavia hirvityöskentelyjä kuitenkin. Toista syksyä innolla odottaen..

Toinen syksy oli vaikea vähäisen hirvi tilanteen takia ja aika menikin metsällä eikä kokeeseen keretty. Kolmas syksy meni melkolailla sairasvuoteella (nenäpunkki, pissatulehdus+ muuta vähäistä, mutta koira ei toiminut kunnolla) ja kokeeseen kerkesimme vasta loppu vuodesta surkein tuloksin. Hirvet kyllä löydettiin, mutta ne eivät olleet yhteistyöhaluisia. Viimein syksyllä 2019 (silloinkin valeraskaana) onnistuttiin koiran tason mukaan ja saatiin se HIRV1 tulos joka olisi ollut helposti vähäiselläkin tuurilla saatavissa jo monta vuotta aiemmin.

-Näyttelyistä :

3X SERT 3X ROP Suomesta

1x SERT, 1x Cacib Virosta

Kokeesta HIRV1

-Silmät tutkittu terveet 05-17

-Lonkat C/D

 

SUOMEN JA VIRON MUOTOVALIO